22.8.2023 Klo 14-18
Designmuseon luentosalissa
Ennakkoilmoittautuminen / Vapaa pääsy (ei koske näyttelyitä)
ARCH4CHANGE-tutkimushankkeen mielestä on tärkeää, että vallitseva narratiivi muuttuu: Enemmistö arkkitehtuurin ja rakennusalan parissa toimivista ajattelee yhä, että voimme suunnitella tai innovoida tiemme ulos ilmastokriisistä ja samalla sivuuttaa esimerkiksi laajemmat sosiaaliset epäoikeudenmukaisuudet, luontokadon tai sen, että suunnitteluratkaisu ei ole todellisuudessa kestävä, mikäli se ei vastaa käyttäjiensä tarpeisiin tai saa osakseen käyttäjiensä sitoutumista ja huolenpitoa.
WHAT WE STAND FOR -tapahtumassa kerrotaan tiiviisti, mistä kolmen vuoden Erasmus+ rahoitetussa ARCH4CHANGE-tutkimushankkeessa on ollut kyse, ja ennen kaikkea kutsumme ihmiset mukaan toimintaan puhujiemme keskustelunavausten kautta: Emme voi olla hiilineutraali ja kestävä yhteyskunta ilman uudenlaisia ajattelumalleja ja uusia arvoja. Meidän tulisi esimerkiksi uudisrakentamisen sijaan lisätä korjaamista ja uudelleenkäyttöä, vahvistaa rakennetun ympäristön sosiaalista infrastruktuuria ja keskittyä muunlajisten sekä planeetan hyvinvoinnin lisäämiseen ja biodiversiteetin vahvistamiseen.
Tämä luonnollisesti tarkoittaa uudenlaisia tapoja tehdä arkkitehtuuria ja toimia arkkitehtina, sekä nostaa esiin kysymyksen siitä, mitä arkkitehtuuri ylipäätään on, ja mikä roolimme arkkitehteina ja suunnittelijoina on tähän kysymykseen vastaamisessa. Demokraattisten prosessien ja yhteistyön lisääminen nousee näiden kysymysten äärellä tärkeäksi, kuten myös se, että tekemiemme suunnitteluratkaisuiden tulisi olla pieniä tai kevyitä, mutta vaikutukseltaan suuria, ja tukea oikeudenmukaista siirtymää.
Puhujamme tulevat jakamaan ajatuksia tavoistaan toimia ja ajatella arkkitehtuurin ja rakennetun ympäristön kysymysten parissa sekä mietteitä siitä, mitä perustavanlaatuinen siirtymä kohti kestävyyttä tarkoittaa niin yhteiskunnassa kuin arkkitehtuurissakin.
Tapahtuman kieli on englanti.
Ilmoittaudu mukaan tapahtumaan tästä (linkki avaa uuden välilehden sivulle eventbrite.com)
Lue lisää projektista täältä (linkki avaa uuden välilehden sivulle arch4change.com)
Ohjelma
14.00-14.20
ARCH4CHANGE: WHAT WE STAND FOR
Projektin lyhyt esittely ja alustan esittely (Sofie Pelsmakers, Elizabeth Donovan, Emma Geoghegan, Ioannis Lykouras) ja Q&A
14.20-15.20
Changing architecture practice and aesthetics
Siv Helene Stangeland – Helen & Hard architects, Norway
Maiju Suomi – Suomi- Koivisto architects, Helsinki
TAUKO 15.20-15.30
15.30-16.30
Inclusivity and collaboration
Efe Ogbeide, Femma Planning, Helsinki
Dalia Milián Bernal, Tampere University, Tampere
Mirjami Myllymäki, Helsinki
TAUKO + tarjoilua 16.30 – 16.45
16.45-17.25
Different ways of being an architect
Dr Hella Hernberg, Helsinki
Stephen Choi, Melbourne, Australia
17.25-17.50: Paneelikeskustelu
17.50-18.00
Mitä seuraavaksi, palaute & loppusanat (Sofie Pelsmakers)
Saavutettavuus
Tapahtumaan on vapaa pääsy (ei koske näyttelyitä) ja ennakkoilmoittautuminen. Tapahtuman kieli on englanti. Sisäänkäynti pyörätuoleille ja lastenvaunuille Ullanlinnankadun puolelta. Designmuseossa on esteetön hissi. Liikuntaesteetön wc sijaitsee 0-kerroksessa. Designmuseossa ei ole induktiosilmukkaa. Kuvallinen saapumisohje ja lisätietoa Designmuseon saavutettavuudesta löytyy täältä.