Timo Sarpanevan puolison Marjatta Sarpanevan videotallenteisiin suunnittelijan työstä voit tutustua tällä sivulla tarkemmin. Timo Sarpaneva jakaa ajatuksiaan työstä ja erityisesti tehtaassa tehdystä työstä yhdessä lasinpuhaltajien kanssa.
AMBIENTE (1960-luku)
Timo Sarpanevan tekstiilimaalausten ja taidepapereiden nimet kuvaavat usein luontomaisemia kuten Heinäpelto, Viljapelto, Kalliosammal, Sininen meri, Punainen meri ja Vihreä maisema. Ambiente-tekniikka on oman aikansa painoteknologian moderni työkalu. Ambiente värjäysmenetelmällä ei ole mitään tekemistä perinteisen kankaanpainannan kanssa. Tekniikka syntyi 1960-luvulla taiteilija Timo Sarpanevan ryhdyttyä käyttämään painokoneita kuin siveltimiä. Hän kehitti lisälaitteen, jolla useita värejä voitiin painaa kankaalle yhtä aikaa. Aiemmin painaminen tapahtui yksi väri kerrallaan sabluunoiden avulla. Vanha filmipainojälki oli Sarpanevan mielestä laadukasta, mutta se piti herättää henkiin.
Timo Sarpaneva kuvailee yhteistyötä koneen kanssa 1960-luvulla:
“Ambiente antaa minulle mahdollisuuden vapaasti runoilla väriä kankaalle, maalata niillä koneilla. On ajateltava kone ja tuote yhdeksi jakamattomaksi kokonaisuudeksi ja on myös osattava kuunnella koneen tarinaa. Tutkimalla sitä ja elämällä sen vieressä voi oppia sen luovan kapasiteetin määrän ja laadun. Uskon että koneillakin on sielu, sillä ovathan ne alunperin ihmisen ajatuksissa syntyneitä.”
Huippusuosion saavuttanut Ambient-tekniikka oli myös taloudellisesti järkevä valmistaa, filmipainoon verraten jopa 50% halvempi. Menetelmällä painetut poptaide-paperit ja -kankaat on palkittu maailman merkittävimmällä pakkausalan tunnustuksella (European Packing federation) 1965 sekä A.I.D. (International Design Award) 1969. Värjäysmenetelmälle on myös myönnetty maailmanlaajuinen patentti.
AROMIPALLO
“Juuri se on tässä kokoelmassa on niin uskomattoman hieno juttu, ettei siinä ole mitään designia. Se on kupla täynnä ilmaa ja valoa. Tässä lasi on tehnyt itsensä, oikein. Mikään ei ole niin vaikeaa kuin tehdä herkkää lasia.”
KAJAKKIEN JA LANSETTIEN KIELI ON MAHDOLLISUUKSIEN KIELTÄ
Kajakki (1953)
“Taiteilijan mielikuvat, jotka ovat saaneet aineellisen muodon, jatkavat elämäänsä katselijan kokemuksina. Muotoa kosketellaan katsein ja katseet muuttuvat elämyksiksi, jotka jäsentävät sisäistä maailmaamme. Kajakki-lasiveistos on esimerkki muodosta, jota ei voi selittää sanoilla. Hiljaisuuden opetteleminen on taiteen luomisen ja kokemisen perusehto. Sanat voivat johtaa harhaan, sillä kielelle ominaista on elää ajan mukana. Kaikki mitä sanotaan, voidaan sanoa joskus toisinkin.
Kajakkien ja Lansettien kieli on mahdollisuuksien kieltä. Niiden kautta uskon kaikkien kokevan, mitä taide olennaisimmiltaan on; se on tarkkaavaisuutta ja sen kohdistamista. Kunpa osaisimme vain kuunnella tarpeeksi silmillämme ja tunteillamme. Juuri tässä on absoluuttisen muodon salaisuus. Siinä hiljaisuutta ja täydellisyyttä hipovassa tunteessa, ettei mikään voisi olla toisin.”
Kajakki on käsin sukkulamaiseksi muotoiltu pitkulainen lasiveistos. Lasiaihion sisään saatiin ilmakupla höyrypuhallusmenetelmällä eli “tikkuilmalla”. Jäähdytetty aihio halkaistiin sirkkelillä kahtia ja käsiteltiin sileäksi ja kiiltäväksi.
Lansetti (1952)
“Kesken musiikin näin muodon, siellä musiikin sisällä. Tunsin musiikin melodian rakennusaineet, korkeuden, keston ja soinnin ja sen, miten ne voisivat toteutua myös veistoksellisina muotoina. Se oli musiikkia, joka näkyi ja jolla oli paino.
Voimakas välttämättömyyden tunne valtasi mieleni. Jotakin hyvin keskeistä elämästä ja taiteesta oli selvinnyt minulle. Aikaisemmin olin vastaanottanut musiikkia, mutta nyt se alkoi virrata minusta levollisina muotoina. Mikään ei ollut sillä hetkellä niin tärkeää kuin tämän intensiivisen tunteen ikuistaminen. Vailla muotoa se tulisi katoamaan kuin musiikki, mutta “Lansetti” lasiveistoksesta olisi tuleva tämän elämyksellisen hetken muistomerkki; tunteen ja logiikan dialogi.”
Lansetti-veistokset syntyivät reaktiona musiikille ja sen aineettomille muodoille. Käsin ja puumuotilla muotoiltujen lasiveistosten sisälle on vangittu kirkas tai opaalilla verholasilla vuorattu kupla. Näiden teosten johdolla taideteollisuudesta tuli taidetta Suomessa.
FESTIVO (1967)
Timo Sarpanevalla oli ystäväporukka, jonka kanssa hänellä oli tapana lounastaa jouluisin. Timon mielestä kyseinen ruokapaikka vaikutti kuitenkin tylsältä ja viinilasit liian pieniltä. Silloin hän päätti, että seuraavana vuonna Veljeskunnan joululounaalla tulisi olemaan värikkäämmät pöytäliinat ja reilummat pikarit, lasin vetoisuuden tulisi olla ainakin puoli pulloa viiniä. Ystävysten suuret viinilasit tehtiinkin Iittalan lasitehtaalla heti seuraavana talvena, ja pian sen jälkeen “Veljeskunnan pikarin” rosoinen pinta ja sen sääreen alunperin suunniteltu muhkurainen muoto jäivät elämään “Festivo” kynttilänjalkaan.
Muottiin puristettuja Festivo-kynttilänjalkoja alettiin valmistaa Iittalassa 1967, alunperin niitä myytiin Suomen itsenäisyyden 50-vuotis juhlaesineenä. Sarjan suosio kasvoi nopeasti ja tuote on yltänyt suorastaan suomalaiseksi joka kodin ikoniksi. Festivo-sarja koostuu kahdeksasta eri korkuisesta kynttilänjalasta, joista voi vapaasti yhdistelemällä luoda juhlavia tai arkisempia asetelmia.
Festivo-kynttilänjalkoja on perinteisesti nähty yhdessä Timo Sarpanevan suunnittelemien pallokynttilöiden kanssa. Syksystä 2016 lähtien Festivo-kynttilänjaloissa on kiinteä metallinen kynttiläkuppi, johon eri valmistajien kynttilät sopivat paremmin ja jonka tarkoitus on myös ehkäistä lasin rikkoutumista, jos kynttilä pääsee vahingossa palamaan loppuun asti.
SININEN MURANO
Timo Sarpaneva aloitti vapaana taiteilijana, mikä avasi hänelle idearikkaan tien teollisuuden luovien mahdollisuuksien tutkimiseen ja teknologian hyödyntämiseen uuden luomisessa. Tekniikka neuvoo käyttäjiään ja päinvastoin. Vapaat kokeilut tehtailla saivat Sarpanevan vakuuttuneeksi siitä, että jokaisen tulisi saada esteettä ja rauhassa etsiä ja löytää tiensä. Valmiita taiteilijoita ei ole olemassakaan.
Teknologian kehittyessä yhä hienommaksi, ovat sen tarjoamat rikkaat mahdollisuudet tulleet kuitenkin yhä vaikeammin nuorten tekijöiden saavutettaviksi. Aika on hinnoiteltu ja luovuuden käsite mekanisoitu. Uusien mahdollisuuksien tutkiminen ja kokeilu on tullut harvinaisuutensa vuoksi yhä vain kalliimmaksi ja meneillään oleva aikakausi odottaa heti valmiita ja tuottavia ratkaisuja. Tämän vuoksi teollisuuden piirissä toimii nykyään niin vähän todellisia vapaita taiteilijoita.
Suomessa linja tiukentui 1980-90-lukujen vaiheessa, eikä Sarpaneva päässyt enää toteuttamaan luovuuttaan yhtä vapaasti kuin aikaisemmin. Hän alkoi Iittalan lisäksi työskennellä myös maineikkaalle italialaiselle lasitehtaalle Veninille Venetsian Muranossa, missä hän pääsi jälleen perusehtojen äärelle; kokeilemaan muodoilla ja väreillä. Se oli hänelle kuin paluuta nuoruusvuosien luomisen vapauteen, vailla sarjatuotannon asettamia kahleita ja paineita.
Vuosituhannen vaihteessa Timo Sarpaneva palasi jälleen Muranoon. Pyöristetty neliö ja litistetty kuutio kuvaavat muotoja, joita Timo Sarpaneva viimeisinä vuosinaan työsti yhdessä muranolaisen Pino Signoretton kanssa, maailmanlaajuisesti arvostetun puhaltajamestarin omassa studiossa.
Suuret työt vaativat suurta ammattitaitoa ja fyysistä voimaa, varsinkin kun osa teoksista painaa yli 30 kiloa. Yli 1000 astetta kuuman lasimassan pitäminen punttelin varassa vaati myös täydellistä orkesteria: Lasihytin mestareita, jotka jokainen soittavat omaa soitintaan, tekevät oman työvaiheensa. Lasiveistosten valmistaminen oli tällainen ryhmätyöhön perustuva prosessi, jossa kommunikointi lasimestareiden kanssa oli ensiarvoisen tärkeää.
“En usko inspiraation ihmeeseen, vaan työhön, työhön ja työhön”
Teksti: Sani Lappalainen
Kuvat: Caj Bremer
Videot: Marjatta Sarpaneva. Editointi professori Anne Lakanen (Aalto-ylipisto)
Sani Lappalainen on lasinpuhaltaja-taiteilija Nuutajärveltä, joka toimii kesä-elokuun Designmuseon viestinnässä harjoittelijana. Hänen intohimona on lasi ja sen tutkiminen.
Lähteet:
Sarpaneva-kirja, Otava
Tiivistelmä Timo Sarpanevan eräänä onnellisena kesäiltana kotonaan sanelemasta tekstistä “Kajakki” (Sarpaneva-kirja, Otava)
Tiivistelmä Timo Sarpanevan sanelemasta tekstistä, sumuisena iltana joulukuussa 1982 kun ulkona oli sakea sumu ja sisällä soi Bachin Wohltemperierte Klavier (Sarpaneva-kirja, Otava).
Timo Sarpaneva-näyttely @Designmuseo, Sarpaneva-kirja Otava.
Marjatta Sarpanevan haastattelu Antiikki ja Design 2018
www.iittala.com
www.yle.fi
www.finnishdesignshop.fi
Sani Lappalainen, nuutajärveläinen lasinpuhaltaja-taiteilija ja Designmuseon työharjoittelija
Timo Sarpaneva Aromipallo design -traileri, desingmuseo @ youtube
