Mistä innostuksesi designin keräilyyn syntyi alun perin? Millainen designkokoelma sinulla on?
Tähän ei ole yksinkertaista vastausta. Olin jo koulupoikana kiinnostunut taiteista, johon liittyi olennaisena osana suomalainen design. Syynä oli mahdollisesti se, että sisareni, joka minut kasvatti, oli näistä kiinnostunut. Meillä oli kotona jonkin verran designesineitä käytössä muun muassa Franckin kartiolasit, joista suosikkini oli savunsininen. Meiltä löytyi myös Hongellin Aarne-lasit, joiden yksinkertaisuus teki minuun ison vaikutuksen, Dora Jungin Timmer-pöytäliina sekä Anemone-pikkuliina. Ja tietysti Kiltaa. Jo koulupoikana ihailin myös sisarteni Marimekkoja. Muistan, että koulussa kirjoitin aineenkin suomalaisesta designista. Perheystävämme oli arkkitehti Tapio Periäinen, joka toimi itselleni myös esikuvana.
Lopulta designin kerääminen tuli aivan huomaamatta ja varkain. Sitä mukaa kuin mahdollisuudet paranivat, ostin itselleni kauniita esineitä. Meni kauan ennen kuin aloin puhua keräämisestä, koska designin hankkimisessa oli kyse ensisijaisesti kaunistamisesta. Alussa minua kiinnosti lasi ja keramiikka. Kaj Franckin lasiesineet vetosivat minuun ja koin, että niissä on erityistä lämpöä, esimerkkinä vaikkapa Lehtokurppa.
Keramiikkaan minulla oli henkilökohtainen suhde, sillä harrastin keramiikkaesineiden tekemistä. Ensimmäisen keramiikkaesineen tein Nina Karpovin ohjauksessa. Riemastuin nähdessäni esineen ensi kertaa poltettuna. Sain aikaiseksi jotain näkyvää ja pysyvää: pienen punasavisen neliskanttisen rasian.
Seuraavaksi sain kokeilla dreijaamista Leena Mäki-Patolan opastuksella. Kolmas opettajani oli Irma Weckman. Keramiikan keräämisessä minulla on nähtävissä systemaattisuutta. Olen koettanut saada esimerkkejä kaikilta Taideteollisen korkeakoulun keramiikan opettajilta, lähinnä Finchilta sekä Salmenhaaralta ja hänen oppilailtaan. Suomalainen taidegrafiikka on myös kiinnostanut minua opiskeluajoista lähtien, vaikka en kerääkään sitä systemaattisesti.
Suurin kiinnostukseni kohde keräämisessä on ryijyt. Kokoelmaan kuuluu 569 ryijyä. Dora Jungin kutomossa tehtyjä tekstiilejä on noin 50, mutta kaikkia teollisia tekstiilejä en ole laskenut. Kelimejä on noin 85. Ryijyjen keräily on haparoivan alun jälkeen tullut systemaattiseksi, ja ne ovat olleet myös esillä näyttelyissä.
Tuomas Sopasen kokoelmaa esillä Designmuseossa.
Kuva Paavo Lehtonen.
Designmuseossa näemme hienon otoksen ryijy-kokoelmastasi. Miksi alun perin aloit keräämään niitä?
Ryijyjen keräilyn alkoi varkain. Sain ensimmäisen ryijyn vuonna 1982 väitöslahjaksi sisareltani, ja koska sain valita mallin itse, tutustuin huolellisesti Toikka-Karvosen ryijykirjaan. Siitä sain käsityksen, millaisia ryijyjä oli olemassa. Olisin halunnut Uhra Simberg-Ehrströmin Siemen-ryijyn, mutta siihen ei myyty tarvikepakettia. Liekki oli seuraava vaihtoehto, joka on esillä Designmuseon näyttelyssä. Kerääminen ei kuitenkaan alkanut vielä siitä.
Ensimmäisen ryijyn ostin vuonna 1997 helsinkiläisestä antiikkikaupasta kotiini. Se oli vanha kansanomainen puna-keltainen ryijy, joka sopi hyvin ruokapöydän päädyn taakse moderniin tupaan. Seurasin huutokauppoja lasin ja keramiikan vuoksi ja huomasin, että joskus myytävänä oli hienoja vanhoja ryijyjä. Hankin niitä muutaman vuodessa. Kun serkkuni Tauno Tarna kuuli tästä, hän yllytti minua aloittamaan ryijyjen keräämisen.
Varsinainen lähtölaukaus oli kuitenkin Kari-Paavo Kokin järjestämä ryijynäyttely Heinolan taidemuseossa vuonna 2005. Olin innossani, että silloiset 25 ryijyäni kelpasivat hienoja näyttelyitä järjestäneelle Kari-Paavo Kokille. Samalla ymmärsin, että vanhoja suomalaisia ryijyjä ei ollut yleisön nähtävillä juuri missään. Heinolan näyttelyn yhteydessä tutustuin myös FM Leena Willbergiin, joka tapaamisestamme lähtien on toiminut tukijana ja mentorina sekä antanut laajasta ryijyosaamisestaan kaiken mahdollisen tiedon käyttööni. En tiedä, mitä ryijyjen keräämisestä olisi tullut ilman häntä.
Heinolan museon näyttelly oli hienosti ripustettu ja valaistu, että se aiheutti minussa totaalisen mykistymisen. Silloin ymmärsin, kuinka hienoja vanhat ryijyt ovat. Siitä hetkestä päätin yrittää kerätä historiasta kertovan suomalaisen ryijyn kokoelman. Aihekokonaisuus teki ryijyn keräämisestä entistä kiehtovaa.
Nykyään ryijyjen hankkiminen on kuin palapelin kokoamista. Näen, että jossakin on tyhjä paikka, ja koetan löytää siihen sopivan palan.
Mikä tekee ryijyistä erityisen keräilykohteen?
Ryijyjen kehitys on ehkä se mielenkiintoisin asia ryijyissä. Miten venepeitteestä tuli monen vaiheen kautta modernia taidetta? Toinen seikka on ryijyjen värimaailma. Vanhojen ryijyjen kasvivärit vetoavat.
Kiinnostava seikka ryijyissä keräilykohteena on myös niiden huolenpito. Ryijyä ei voi vain ripustaa seinälle tai laittaa varastoon, vaan niitä on huollettava säännöllisesti. Aluksi on selvitettävä, onko ryijyssä tuholaisia, pitääkö se pesettää tai korjata. Ennen näyttelyä nukat on oiottava ja hapsut kammattava. Lisäksi ne ovat painavia ja vievät tilaa.
Minusta on myös ollut mukavaa, että ei ole muita, jotka olisivat samassa määrin kiinnostuneita ryijyistä. Tunnen, että kokoelmallani on jotakin todellista merkitystä. Talletan sellaista, joka muussa tapauksessa saattaisi mennä pois Suomesta tai pahimmassa tapauksessa kaatopaikalle.
Mitä haluaisit sanoa aloittelevalle kerääjälle, joka nyt alkaisi keräämään ryijyjä, mistä olisi hyvä aloittaa?
Tietysti riippuu siitä, mitä keräilyllä toivoo saavansa aikaan. Aloittelevan ryijykeräilijän kannattaa aloittaa lukemalla ryijyistä kaikki mahdollinen tieto. Näin syntyy käsitys siitä, mikä on mielenkiintoista ja arvokasta. Samalla on hyvä tutustua niihin ryijyihin, jotka ovat esillä näyttelyissä. On tärkeä hankkia sellaisia ryijyjä, joista pitää itse.
Mikä sinut designin keräilyssä saa syttymään?
Minut saa ennen kaikkea syttymään kaunis esine. En erityisesti ole kiinnostunut esineen harvinaisuudesta vaan sen kauneudesta. Onneksi tällä ei läheskään aina ole mitään tekemistä hinnan kanssa. Tietysti innostun myös, jos vastaan tulee jokin esine, joka on puuttuva pala kokoelmastani. Yksi esimerkki tällaisesta on näyttelyssä oleva veneryijy. Tiesin niiden olevan olemassa, mutta kesti kymmenen vuotta kunnes sellainen tuli vastaan.
Lopuksi vielä kysymys, kerätäänkö sinusta Suomessa riittävästi designia? Jos ei, niin tulisiko siihen kannustaa enemmän?
Minusta suomalainen design on tavattoman hienoa ja olen sitä mieltä, että sitä pitäisi kerätä enemmänkin. Kuinka monella museolla on kattavaa kokoelmaa designista? Uskoisin, että suomalaisella designilla olisi maailmalle paljon annettavaa. Keräilyyn tulisi kannustaa kaikin mahdollisin keinoin. Tämä näyttely toimii siitä hyvänä esimerkkinä.
Tuomas Sopasen ryijy- ja keramiikkakokoelmaan voi tutustua Designmuseon näyttelyssä Keräilijät ja kokoelmat 15.3. asti. Juttusarja designin keräämisestä päättyy tähän. Aiemmin ilmestyneitä artikkeleita voi lukea täältä.