Designmuseon johtaja Jukka Savolainen kävi huhtikuun lopussa avaamassa uuden kiinalaisen designkeskuksen Kiinassa. Kuuden kysymyksen kautta selvitimme, mitä kaikkea hänen tämän kertainen Kiinan vierailu piti sisällään.
Kävit viime viikolla vierailulla Kiinassa, mitä siellä tapahtui?
Pidin Hebein uudessa designkeskuksessa avajaispuheen muotoilun merkityksestä, sekä tutustuin niin sanottuun tulevaisuuden kaupunkiin Xiongan new Area:n. Kaupunkia kehitetään muotoiluajattelua hyödyntäen.
Miksi Kiinassa ollaan kiinnostuneita yhteistyöstä Designmuseon kanssa?
Suomalainen muotoilu ja ennen kaikkea siinä muotoilun selkeä rooli yhteiskunnallisessa ajattelussa kiinnostaa kiinalaisia. Maa painii valtavien uudistuspaineiden keskellä ja toisaalta Kiinan teollisuus kasvaa ja kehittyy valtaisalla vauhdilla. Kiina haluaa ottaa mallia, miten Suomessa on muotoilua hyödynnetty teollisuudessa.
Onko Designmuseo valmis tekemään yhteistyötä heidän kanssaan? Millaista yhteistyö olisi?
Jo nyt käymme vilkasta vuoropuhelua eri toimijoiden kanssa Kiinassa, mutta virallinen ja pitkäaikainen yhteistyö vaatii vielä lisää yhteistä pohdintaa ja mahdollisesti laajempaa yhteistyökokonaisuutta myös Suomen päässä.
Suomesta useat tahot tekevät tällä hetkellä yhteistyötä muotoilun alalla kiinalaisten kanssa. Mistä tällainen Kiina-ilmiö on syntynyt? Mikä tekee Kiinasta kiinnostavan?
Kuten aiemmin mainitsin, suomalainen muotoilu ja muotoiluajattelu kiinnostaa Kiinassa. Yhteistyötä on tehty jo pitkään useiden suomalaisten muotoilutoimijoiden välillä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Aalto-yliopiston toiminta Tonji-yliopiston kanssa Shanghaissa. Yliopistot ovat luoneet yhdessä hyvän pohjan laajalle yhteistyölle muotoilutoimijoiden välille. Kiinan avautuminen suurena markkina-alueena on avannut paljon mahdollisuuksia niin koulutuksen, liiketoiminnan kuin kulttuurinkin saroilla.
Millaiselta kiinalainen muotoilukenttä vaikuttaa? Löytyykö yhtäläisyyksiä suomalaiseen muotoilukenttään verrattuna?
Kiinan muotoilukenttä on niin valtava ja monimuotoinen, että sitä on mahdoton lokeroida. Kiinalainen muotoilu edustaa melkein kaikkea mahdollista. Yhtäläisyyksiä löytyy halusta ottaa muotoilu vahvaksi osaksi yritysten rakenteita – ainakin pienellä osalla yrityksiä.
Näemmekö tulevaisuudessa Designmuseon toimipisteen Kiinassa?
Tulevaisuus näyttää millaisia yhteistyömalleja on rakentumassa, mutta tuskin ihan kokonaan Designmuseon omaa toimipistettä on näköpiirissä.