Helsingin Korkeavuorenkadun toimipisteen lisäksi Designmuseo on vuodesta 2005 asti hallinnoinut myös lasinvalmistukseen ja lasiesineisiin keskittyneitä tehdasmuseoita Iittalassa ja Nuutajärvellä. Kevään 2024 aikana molemmat museot siirtyvät alueellisille toimijoille: Iittalan museon pyörittämisestä vastaa jatkossa Suomen lasimuseo yhteistyössä Fiskars-konsernin kanssa, ja Nuutajärven museosta vastaa tulevaisuudessa Nuutajärven Pruuki Oy.
Museotoiminta jatkuu uusien toimijoiden alla samoissa kiinteistöissä. Vaikka museoiden toimintaa pyörittävät jatkossa muut toimijat, esinekokoelmat pysyvät edelleen Designmuseon hallinnassa.
– Museoiden toiminta luovutetaan uusiin käsiin, mikä mahdollistaa Iittalan ja Nuutajärven museoiden vahvan alueellisen kehittämisen. Designmuseo lainaa jatkossa kokoelmiaan toimijoille ja mahdollistaa siten omalta osaltaan vaikuttavan ja merkityksellisen museotyön jatkumisen sekä kulttuuriperinnön esilläolon näillä perinteisillä tehdaspaikkakunnilla, kertoo Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon (AD-museoyhtiö) johtaja Jukka Savolainen.
Alueina sekä Iittala että Nuutajärvi ovat tunnettuja pitkästä lasihistoriastaan. Iittalan lasimuseota jatkossa pyörittävän Suomen lasimuseon johtaja Hanna Mamia-Walther iloitsee mahdollisuudesta nostaa kantahämäläistä kulttuuriperintöä entistä vahvemmin esiin. Suomen lasimuseo on lasin valtakunnallinen vastuumuseo, joka toimii paikallisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Museo oli alullepanija Suomessa monikansallisessa hankkeessa, jonka ansiosta käsityönä valmistettuun lasiin liittyvä tieto, tekniikat ja taito liitettiin 6.12.2023 Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.
– Suomen lasimuseon näyttelytoiminnan laajentuminen Iittalaan vahvistaa entisestään lasiin liittyvän kulttuuriperinnön näkyvyyttä Kanta-Hämeen alueella. Järjestely tuo uusia mahdollisuuksia sekä kotimaiselle että ulkomaiselle lasimatkailulle, kun kaikki lähekkäin sijaitsevat lasikohteet ovat jatkossa tiiviimmässä yhteistyössä, Mamia-Walther toteaa.
Sekä Suomen lasimuseon että Nuutajärven Pruuki Oy:n tarkoituksena on jatkossa kehittää olemassa olevia museoita. Pruuki Oy:n kehitysjohtaja Mika Liesivesi kertoo, että vaikka museotoiminta jatkuu tutuissa tiloissa, myös muutoksia on luvassa.
– Olen iloinen siitä, että löysimme Designmuseon kanssa uudenlaisen tavan tehdä yhteistyötä. Tulevaisuudessa Nuutajärven museon tavoite on vastata entistä paremmin museokävijöiden muuttuviin tarpeisiin. Talven 2024 aikana laajennamme museota ja sen pinta-ala kaksinkertaistuu ensi kesäksi. Näin meillä on jatkossa mahdollista tehdä vuosittain vaihtuvia näyttelyitä. Suunnitteilla on myös audiovisuaalista sisältöä, jolla elävöitetään nykyistä näyttelyä. Haluamme, että Nuutajärven lasimuseo säilyy yhtenä tärkeimmistä nähtävyyksistä jatkuvasti kehittyvässä Nuutajärven Lasikylässä, Liesivesi kertoo.
Iittalan lasimuseo
Könnölänmäentie 2 c, 14500 Iittala
Iittalan lasimuseossa on tällä hetkellä esillä suomalaisen lasitaiteen helmiä 1880-luvulta nykypäivään. Iittalan näyttelyistä laajin näyttely esittelee Iittalan lasihistoriaa, kansainvälisesti tunnettuja taide-esineitä ja merkittäviä sarjatuotteita 1880-luvulta nykypäivään. Pääosassa näyttelyssä ovat suomalaisen muotoilun kulta-aika, ja silloin syntyneet Tapio Wirkkalan ja Timo Sarpanevan keskeiset teokset. Iittalan lasitehdas on edelleen toiminnassa ja nykyään osa Fiskars-konsernia. Tehtaan vierailuparvelle on vapaa pääsy arkisin kello 9–20.
Nuutajärven museo
Nuutajärven lasikylä, 31160 Nuutajärvi
Nuutajärven museo toimii vanhassa kyläpanimorakennuksessa ja sen päänäyttely on suunnittelija Kaj Franckin luoma kokonaistaideteos. Suomen vanhin lasitehdas Nuutajärvi perustettiin vuonn 1793 Hämeeseen, nykyiseen Urjalan kuntaan. Nuutajärven huippumuotoilijat, kuten Kaj Franck ja Oiva Toikka tekivät lasitehtaasta tunnetun. Nuutajärven lasimuseossa voi tutustua lasinvalmistuksen kiehtovaan historiaan, joka jatkuu Nuutajärvellä edelleen sekä nuorten että kokeneiden suunnittelijoiden lasistudioissa.