Parasta mahdollista mallia – Designmuseon ensimmäiset esineet
Näyttelyn tutkimus ja kuratointi: Leena Elina Valkeapää
Designmuseon kokoelmien ensimmäiset esineet hankittiin Wienin maailmannäyttelystä vuonna 1873. Suomi oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa. Kansalaisilta kerätyillä varoilla ostettiin yli 700 varsin moninaista esinettä, pitseistä sementtinäytteisiin. Muutama vuosi myöhemmin, vuonna 1878 Pariisin maailmannäyttelystä hankittiin 300 uutta taideteollisuusesinettä, muun muassa tuoleja ja kaakeleita. Suomen ensimmäinen julkinen taideteollisuuskokoelma avattiin yleisölle Helsingissä 24.4.1874.
Mitä nämä ensimmäiset esineet kertovat taideteollisesta muotoilusta ja designista 150 vuotta sitten? Ja miksi juuri nämä esineet hankittiin museoon?
Taideteollisuuskokoelmasta keskustelivat julkisuudessa etenkin professori Carl Gustaf Estlander ja eversti Walfrid Spåre. Heidän tavoitteensa olivat korkealla. Taideteollisuuden mallikokoelmaan valittujen esimerkkien piti auttaa suomalaista teollisuutta, käsityötä ja kotitalouksia kehittymään ja kasvamaan. Suomessa tarvittiin uuden tuotannon malliksi kelpaavia esineitä sekä esimerkkejä historiasta ja eri maiden ja kansojen tyyleistä.
Parasta mahdollista mallia -näyttely nostaa esille valikoiman Wienin ja Pariisin maailmannäyttelyistä hankittuja esineitä, ja pohtii niiden merkitystä silloin ja nyt. Samankaltaisia esineitä hankittiin monien muidenkin museoiden kokoelmiin. Valikoiman perusteella suomalaisen taideteollisuuden alkuaineisiin kuuluu iloinen monenkirjavuus, rento ennakkoluulottomuus ja lavea kansainvälisyys. Mitä sinä näet näissä esineissä?
Wienin maailmannäyttely 1873
Wienin maailmannäyttely järjestettiin Praterin puistoon rakennetuissa suurissa näyttelyrakennuksissa. Kävijöitä oli kuuden kuukauden aikana yli 7 000 000. Valtiot ja kansakunnat kilpailivat saavutuksillaan taiteen ja kulttuurin, teollisuuden ja tieteen aloilla. Suomi esiintyi osana Venäjän keisarikuntaa. Suomesta oli esillä pääasiassa paperi- ja tekstiiliteollisuutta sekä maailmannäyttelyiden tapaan kaikkea mahdollista kondiittori Ekbergin paloviinasta ja suklaasta kuvanveistäjä Walter Runebergin taideteoksiin.
Taideteollisuuskokoelman esineet hankittiin aivan viime hetkillä ennen näyttelyn sulkeutumista. Esineet pakattiin ja kuljetettiin junalla Pietarin kautta Helsinkiin, jonne ne saapuivat helmikuussa 1874. Rautatie Riihimäki–Pietari oli valmistunut 1870.
Pariisin maailmannäyttely 1878
Pariisin maailmannäyttelyssä vieraili kuuden kuukauden aikana 16 miljoonaa maksanutta katsojaa. Näyttely ulottui Seine-joen molemmille puolille. Jättiläismäinen lasista ja raudasta rakennettu pääpalatsi oli Mars-kentällä. Silta yhdisti sen Trocadéro-palatsiin, joka edusti muodikasta maurilaisbysanttilaista tyyliä. Kävijät saivat ihmetellä uusia sähköön liittyviä keksintöjä, kuten Bellin puhelinta ja Edisonin fonografia. Ammattilaisille oli tarjolla eri alojen kansainvälisiä kongresseja, muun muassa kirjallisuuden ja taiteen tekijänoikeuksista.
Suomen suuriruhtinaskunta panosti esiintymiseen, vaikka sillä ei ollut omaa paviljonkia. Oma osasto oli esimerkiksi vuonna 1874 perustetulla Arabian posliinitehtaalla.
Mallikelpoiset
Vuonna 1868 tuli voimaan elinkeinovapaus, joka lopetti käsityöläisten ammattikunnat. Tässä murrosvaiheessa kohti teollistumista taideteollisuuskokoelman tehtäväksi tuli tukea uutta koulutusta. Teollisuuden käsityöläisten opetuksessa hyvien esineiden mallikokoelma voisi nostaa käsityön ja teollisen tuotannon laatua. Yleisölle avoin kokoelma taas voisi parantaa koteihinsa tavaraa ostavan yleisön makua, ja se ohjaisi heitä tunnistamaan ja vaatimaan tuotteilta korkeaa laatua. Mallikelpoisia museoesineitä tarvittiin siis kasvattamaan sekä ammattilaisia että yleisöä. Uutta kotimaista tuotantoa edistävät esineet olisivat lujia ja kestäviä, kauniita ja tuotantotapansa puolesta ajankohtaisia ja esimerkillisiä.
Kokoelman syntyä tukevat piirit tavoittelivat kiihkeästi Suomen kasvua ja vaurastumista. Venäjän suuret vientimarkkinat ja edulliset tullimaksut houkuttivat Suomen suuriruhtinaskunnan teollisuuden kehittäjiä.
Tuoli, Giuseppe Sarmoria, Genova (Italia),1870-luku, maalattu pyökki, riisiolkipunos, hankinta Pariisi 1878
Posliinimalja, Worcester (Englanti), 1872, osto Wien 1873
Historialliset: Miten historiasta otettiin mallia?
Taideteollisuuskokoelman avulla haluttiin sivistää sekä tuotteiden suunnittelijoita että niiden ostajia. Tärkeä osa sivistystä oli erilaisten tyylien ja eri kulttuurien tunteminen, joten niistä tarvittiin esimerkkejä. Kokoelmaan hankittiinkin historiallisia esineitä, muun muassa barokin ajan tapetteja ja metallisesineitä. Aidot esineet olivat harvinaisia ja kalliita, ja sen vuoksi hankittiin yleensä kopioita. Kopioiden valmistaminen vanhoista esineistä oli yleistä. Toisin kuin nykyään usein ajatellaan, kopio ei ollut huono vaihtoehto. Hyvä kopio oli todiste teknisestä taitavuudesta, ja parhaimmillaan se oli yhtä kiinnostava kuin alkuperäinen esine.
1800-luvun jälkipuoli oli historiallisia tyylejä mukailevien kertaustyylien, kuten uusgotiikan, uusrokokoon ja orientalismin aikaa. Monet maailmannäyttelyistä hankitut esineet toistivat eri aikakausien ja kulttuurien tyylejä.
Galvanoplastinen kopio nürnbergiläisestä taotusta hopeapokaalista, Elkington & Co (Englanti), 1870-luku, osto Pariisi 1878
Ovennupit, Russell & Erwin (Yhdysvallat), 1870-luku, osto Pariisi 1878
Ovennupit, Russell & Erwin (Yhdysvallat), 1870-luku, osto Pariisi 1878
Nahkatapetti, Dulud & Co, Osto Pariisi 1878
Kansalliset: Mitä maailmalta haluttiin oppia?
Maailmannäyttelyissä esiteltiin teollisuuden ja tieteen saavutuksia sekä taidetta ja kulttuuria eri puolilta maailmaa. Näyttelyt olivat länsimaisen edistysuskon, tiedonjanon ja elämysten runsaudensarvia teollistuvan ja kaupungistuvan ajan ihmisille. Esillä oli eri kansoja ja niiden esineistöä. Ajateltiin, että kansoille tyypillisinä pidetyt esineet edustavat kunkin kulttuurin ominaislaatua ja näiden avulla voidaan rakentaa kuvaa ihmiskunnan kehityksestä. Eurooppalainen taideteollisuus imi vaikutteita kansantaiteesta, historiasta ja varsinkin idän kulttuureilta. Vieraisiin korkeakulttuureihin suhtauduttiin kuitenkin ristiriitaisesti, yhtaikaa ihaillen sekä alentuvasti ja luonnonvaroja ja työvoimaa riistäen. Hyvinvoinnin ja kulutuksen ruma kääntöpuoli oli kolonialismi.
Helsingissä taideteollisuuskokoelma tuli avaamaan näkymän sellaiseen esineiden kirjoon, jota vain harva olisi muuten tavoittanut. Uusien keksintöjen ja viimeistellyn sarjatuotannon rinnalla näyttelyssä sai tarkastella eri maiden paikallisten valmistajien toteuttamia yksittäiskappaleita ja käsityötä.
Keramiikka-astiat, Portugali, hankinta Wien 1873
Leikkikalut, tanssiva maalaismies ja maalaisnainen, (Venäjä), osto Wien 1873
Kuvat: Anni Koponen
