Helsingin Eteläsatamassa vuonna 2030 aukeavan arkkitehtuuri- ja designmuseon ensimmäisen johtajan haku aukeaa. Samaan aikaan katseet kohdistuvat uuden rakennuksen kilpailuehdotuksiin, ja siirtymävaiheen johtoa vahvistetaan.
”Uusi rakennus tulee nostamaan museon pohjoismaiden dynaamisimpien ja vierailluimpien kohteiden joukkoon. Talon ensimmäiseltä johtajalta edellytetään vastaavaa kunnianhimon ja osaamisen tasoa, joten haku on luonnollisesti kansainvälinen. Ihanteellisesti uusi johtaja aloittaisi alkusyksystä 2025, mikä antaisi hänelle mahdollisuuden osallistua myös museon uudisrakennuksen suunnittelukilpailun voittaneen konseptin kehittämiseen”, kertoo Kaarina Gould, Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön toimitusjohtaja ja museota ylläpitävän AD-museo Oy:n hallituksen puheenjohtaja.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon kansainvälisessä johtajahaussa etsitään visionääristä ja inspiroivaa johtajaa, joka asettaa museolle sekä strategisen että sisällöllisen suunnan ja toimii arkkitehtuurin, muotoilun ja luovien alojen puolestapuhujana. Tehtävään valittu henkilö toimii samalla museotoimintaa ylläpitävän AD-museo Oy:n toimitusjohtajana, vastaten Arkkitehtuurimuseon ja Designmuseon yhdistymisestä syntyneen organisaation johtamisesta. Uuden museon avautumiseen asti johtaja vastaa myös Designmuseon ja Arkkitehtuurimuseon nykyisestä toiminnasta. Tänä vuonna yhdistyneet museot toimivat kahdessa historiallisessa rakennuksessa Helsingin Kaartinkaupungissa.
Uuden johtajan toivotaan aloittavan tehtävässä syksyllä 2025 eli samoihin aikoihin, kun suunnittelukilpailun lopullinen voittaja valitaan. Siirtymäkauden ajan AD-museon väliaikaisena johtajana toimii Maija Tanninen-Mattila. Museota tähän asti johtanut Jukka Savolainen ottaa vastuun Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön yhteiskuntasuhteista.
”Designmuseon johtajana vuodesta 2012 sekä AD-museo Oy:n ensimmäisenä toimitusjohtajana toiminut Jukka Savolainen on tuonut kaksi museota yhteen, ja hän on antanut merkittävän panoksen uuden museon perustamiselle. Onnistuneen yhdistymisen ja kansainvälisen johtajahaun käynnistymisen myötä olemme nyt luonnollisessa käännekohdassa. Olen iloinen toivottaessani Maija Tanninen-Mattilan tervetulleeksi museon siirtymävaiheen johtajaksi. Hän tuo tähän muutoksen kohtaan vuosikymmenten inspiroivan kokemuksen museo-organisaatioiden johtamisesta”, jatkaa Kaarina Gould.
”Museolle tähän siirtymävaiheeseen tehdyn strategian mukaisesti minulla on katse uudessa. Minun tehtävänäni on johdatella museota kohti tätä seuraavaa vaihetta. Pidän uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamista tämän vuosisadan tärkeimpänä tekona museokentässä, ja olen luonnollisesti täynnä intoa voidessani tuoda oman osaamiseni tähän kansainvälisesti merkittävään hankkeeseen, “, toteaa Maija Tanninen-Mattila.
Hakuprosessi
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon johtaja toimii samalla museotoimintaa ylläpitävän AD-museo Oy:n toimitusjohtajana. Hakijalla tulee olla kokemusta luovasta ja kuratoriaalisesta johtamisesta, erinomaiset viestintä- ja vuorovaikutustaidot, kyky ohjata ja motivoida museon tiimiä muutosjohtajana kohti kunnianhimoisia tavoitteita, sekä tehtävään soveltua ylempi korkeakoulututkinto.
Rekrytointi toteutetaan Lontoossa toimivan Saxton Bampfylden kanssa, jolla on vahvoja näyttöjä museoalan johdon rekrytoinneista. Haku on avoinna 30.9.2024 asti. Lisätiedot ja ohjeet hakemiseen löytyvät Saxton Bampfylden sivuilla: www.saxbam.com/appointments (EBPQA)
Tietoa Maija Tanninen-Mattilasta
Maija Tanninen-Mattila on tehnyt pitkän ura museoalalla. Hän on työskennellyt Helsingin Taidehallin, Kansallisgalleriaan kuuluvan Ateneumin taidemuseon ja HAM Helsingin taidemuseon johtajana, josta hän eläköityi joulukuussa 2022. HAMissa hän johti Helsinki Biennaalia, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2021.
Tanninen-Mattilan tärkeimmät kiinnostuksen kohteet ovat museoiden kehittäminen ja yleisötyö. Hän valmistui Helsingin yliopistosta pääaineenaan taidehistoria, ja opiskeli yleisötyötä George Washingtonin yliopistossa Washington DC:ssä Fulbright-stipendiaattina. Hän on Claremont Graduate Universityn Museum Leadership Instituten alumni. Maija Tanninen-Mattila on kuratoinut näyttelyitä ja julkaissut artikkeleita museoon liittyvistä aiheista ja taiteesta. Maija Tanninen-Mattila on Kansallisgallerian hallituksen jäsen ja Kuopiossa sijaitsevan ortodoksisen kirkkomuseo Riisan hallituksen puheenjohtaja.