1.–31.10.2024 Arkkitehtuurimuseossa
Lokakuussa Arkkitehtuurimuseon aulaan nousee yhteisötaideteos “2 139” -installaatio, jolla Asunnottomien yön kansalaisliike ottaa kantaa piiloasunnottomuuteen Suomessa. Installaatio on esillä 1.–31.10.2024 Arkkitehtuurimuseon aulassa, jossa vierailu ja teokseen tutustuminen on maksutonta museon aukioloaikoina.
Vailla Vakinaista Asuntoa ry:n järjestökoordinaattori Vlada Petrovskaja on tavattavissa installaation äärellä tiistaina 1.10.2024 klo 12.30–15.30.
YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä 17.10. Suomessa vietetään Asunnottomien yötä, joka näkyy ympäri maata järjestettävinä tapahtumina. Tänä vuonna Asunnottomien yön tapahtumissa keskustellaan piiloasunnottomuudesta, joka ei useinkaan päädy tilastoihin. Käytännössä piiloasunnottomuus tarkoittaa sitä, että ihminen on kirjoilla jossain osoitteessa, mutta ei syystä tai toisesta pysty asumaan kyseisessä asunnossa.
”2 139” origamitalosta koostuva installaatio kertoo heistä, jotka tilastojen mukaan majoittuvat esimerkiksi tuttavien tai sukulaisten luona. Tällainen asunnottomuuden muoto altistaa ihmisiä hyväksikäytölle ja väkivallan eri muotoihin, eivätkä he välttämättä ohjaudu heille kuuluvien palvelujen piiriin.
”Asunnottomien yön kansalaisliikkeen tavoitteena on ylläpitää yhteiskunnallista keskustelua asunnottomuuden nykytilasta, asunnottomuuden taustalla olevista syistä ja vähentää asunnottomuuteen liittyvää stigmaa. Yhteistyö museon kanssa on oiva mahdollisuus saattaa laajempi yleisö tietoiseksi siitä, millaisesta ilmiöstä on kyse”, kommentoi Asunnottomien yön kansalaisliikkeen koordinaattori ja Vailla vakinaista asuntoa ry:n järjestösuunnittelija Vlada Petrovskaja.
Petrovskaja kertoo, että origamitalojen materiaalivalinnan taustalla on kierrätyksen lisäksi pyrkimys herättää huomiota asunnottomuutta kokevien ihmisten liian kapeaan ja yksipuoliseen representaatioon mediassa.
Installaatio rakentui taiteilija Hanna Arvelan opastuksella asunnottomuutta kokevien ihmisten, heidän parissaan työskentelevien ammattilaisten ja lukuisten vapaaehtoisten voimin. Taiteilija on jalkautunut asunnottomuustoimijoiden kohtaamispaikoihin, joissa origamitaloja rakennettiin yhdessä. Yhteisötaideteokseen osallistui ihmisiä ja yhteisöjä eri puolilta Suomen.
”Asumisen ja asunnottomuuden sekä julkiseen kaupunkitilaan ja sen käyttöön liittyvät kysymykset linkittyvät vahvasti arkkitehtuurin ja muotoiluun sekä laajemmin suunnittelualoihin ja yhteiseen poliittiseen päätöksentekoon. Se, mitä suunnitellaan, ketkä suunnittelevat, kenelle ja kenen tarpeet huomioiden, on olennaista, kun keskustelemme esimerkiksi rakennetusta ympäristöstä sekä siihen liittyvästä suunnittelusta. Museoilla on yhteiskunnallisina toimijoina mahdollisuus ja vastuu toimia keskustelun paikkoina. Installaatio on keskustelunavaus näistä aiheista museoissamme lokakuussa”, kertoo installaation Arkkitehtuurimuseoon ja Designmuseoon tuottanut yleisötyövastaava ja yhteisöjen asiantuntija Jemina Vainikka Lindholm.